— OSAYLEISKAAVA —
Kyläalueiden osayleiskaavoituksella pyritään kehittämään kyläalueita ja ohjaamaan alueen maankäyttöä siten, että uudisrakentaminen osoitetaan maiseman ja ympäristön kannalta soveltuviin paikkoihin täydentämään olemassa olevaa kylärakennetta.
Vastauksena kaavoitusaloitteeseen (13.10.2015) Gumbostrand-Västerskogin osayleiskaavatyö otettiin mukaan kunnan kaavoitusohjelmaan 2016-2019 (KH 1.12.2015).
- Kyläsuunnitelma -
Mikä on kyläsuunnitelma ja miksi sellainen kannattaa laatia?
Kyläsuunnittelu voi parhaimmillaan palvella ja valmistella kaavoitusta. Se toimii sekä kylän asukkaiden ja toimijoiden että muiden kehittämiseen osallistuvien tahojen työkaluna ja yhteisenä suunnitelmana. Se on vahva viesti kunnan päättäjille ja virkamiehille kylän asukkaiden ja toimijoiden yhdessä asettamista tavoitteista. Kyläsuunnitelma voi myös auttaa ulkopuolisen rahoituksen saamisessa. Kyläsuunnitelma on tarkoituksenmukaista laatia edeltämään kaavoitusta ja tällöin suunnitelman laatimisen yhteydessä tulee ensiksi pohtia kaavoituksen tarve ja sitten esimerkiksi tarkkuustaso. Kyläsuunnittelu voi parhaimmillaan palvella ja valmistella kaavoitusta. Kyläsuunnitelmaan kiteytetyistä, yhdessä laadituista tavoitteista pidetään kiinni, kun suunnittelu jatkuu kaavoituksen keinoin.
Kyläsuunnitelma ei saisi olla vain tietyn ryhmän, esim. yhden yksittäisen yhdistyksen tai maanomistajaryhmän mieli- pide asioista. Kaikkien kylän toimijoiden, vakituisten ja osa-aikaisten asukkaiden sekä kylässä toimivien yhdistysten ja yritysten sekä muiden elinkeinojen harjoittajien tulisi voida halutessaan osallistua suunnitelman laatimiseen.
Kyläsuunnitelmalla tarkoitetaan kyläläisten itse laatimaa yhteistä suunnitelmaa kylän kehittämiseksi. Kyläsuunnittelu on vapaamuotoista, jolla ei ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitet- tua oikeusvaikutusta. Kyläsuunnitelma on pitkän tähtäimen toimintasuunnitel- ma, joka voi sisältää kyläkokonaisuuden maankäytön suunnittelua erilaisten teemojen, kuten elinkeinojen, asumisen, virkistyksen, liikenteen ja teknisen huol lon ja muiden erityisominaisuuksien kautta. Kyläsuunnitelmat painottuvat kylän toiminnalliseen kehittämiseen, mutta ne voivat sisältää myös maankäyttöä tai ympäristöä koskevia kartoituksia, kyselyjä ja inventointeja.
Kyläsuunnittelu, jolla ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukaista juridista pohjaa ei voi ohjata maankäyttöä, koska rakentamisen toteuttaminen vaatii luvan. Rakennuslupia varten tarvitaan oikeusvaikutteinen kaava, jonka valmistelussa on kuultu kaikkia osallisia maankäyttö- ja rakennuslain periaatteiden mukaisesti ja jonka hyväksymisestä on tehty valituskelpoiset päätökset.
Kylien kehittämisen kannalta ihanteellin-en tilanne on sellainen, jossa vapaamuotoinen ja virallinen suunnittelu tukevat toisiaan.ja suunnitelmaa voidaan päivittää vuosittaisen toimintasuunnitelman mukaan.
— Selvityksiä ja kannanottoja —
GUMBOSTRAND-VÄSTERSKOG-HITÅ: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 2020/ Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy
GUMBOSTRAND-VÄSTERSKOG-HITÅ: LUONTOSELVITYS Yhteenveto också på svenska 2021